26.12.2021

Kehitysongelma

Olen kuvaillut kesän/syksyn mittaan useamman rullan Fomapan R 100 -filmiä ja kehittänyt niitä Roba Apposta -kemikaaleilla. Ensimmäiset filmit onnistuivat ongelmitta mutta jossakin vaiheessa alkoi filmeihin ilmestymään kehitysvirhettä.

Kehitysvirhe kuvassa

Ikäänkuin osa kuvasta ei olisi kehittynyt laisinkaan tai vain osittain. Lisäksi filmeissä saattoi olla eri määrä ja eri paikoissa vastaavia kohtia. Samoin eri kehityskerroilla ei näyttänyt olevan mitään yhteistä nimittäjää virheiden paikoissa ja määrissä.

Aprikoin mahtaisiko virhe johtua kehitteen tuoreudesta, lämpötilasta tai tankin kääntelytavasta. Kiinnitin näihin erityisesti huomiota mutta edes täysin tuoreita aineita käyttämällä noilla tekijöillä ei näyttänyt olevan mitään vaikutusta kehitysten välillä.

Sitten aloin miettimään johtuisiko ongelma käytetyistä kehitysajoista. Filmit olivat kuitenkin kehittyneet hyvin niiltä osin kun noita virheitä ei sattunut ruutuun. Roba Apposta -paketin mukana tulleessa ohjeessa mainitaan, että 4 minuutin valkaisun (Bleach) ja sitä seuraavan huuhtelun sen jälkeen filmin voi ottaa pois tankista ja tarkistaa, onko kuva hävinnyt kokonaan. Ja jos ei ole, valkaisuaikaa voi kasvattaa.

Ote Roba Apposta ohjeesta

Ongelma tuossa on vaan se, että koska en poista filmiä spiraalilta kesken kehityksen, kehittymättömyyden olisi havainnut vain silloin kun ne sijaitsevat filmin sinä osassa joka on spiraalilla olevassa filmissä uloimpana ja täten nähtävillä tarkasteltaessa. Ja näin ei ollut eli filmiä spiraalilla ollessa ei noita kohtia näkynyt laisinkaan.

Viimeisimmän kahden filmin kohdalla ajtttelin sitten kokeilla olisiko valkaisuajan kasvattamisella 4 minuutista 6 minuuttiin mitään vaikutusta. Kehitysaika  (development) lienee kuitenkin ollut koko ajan oikea, koska kuvat kehittyneet kuitenkin hyvin.

Ja kas, arveluni osuikin oikeaan, koska viimeiseksi kehitetyissä filmeissä ei ollut laisinkaan näitä virheitä.